|
|||||||||||
|
PPG Akatemian yritysjohtajille suunnattu osio, johtamistaidon valmennus Leader 2010-ohjelma starttasi ensimmäisellä vaiheellaan 27.-28.10.2009 Hahkialan Kartanolla. Johtamistaidon valmennuksen tavoitteena on antaa automaalaamoyrittäjille välineet ja valmuidet oman yrityksen ammattimaiseen johtamiseen ja kehittämiseen. Ohjelman aikana osallistujat suorittavat myös yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon. Ensimmäinen PPG Akatemian Leader-valmennus kestää 18 kuukautta, jonka aikana osallistujille järjestetään kuusi kahden päivän valmennusleiriä. Tämän lisäksi osallistujat aloittavat oman yrityksensä kehityshankkeen, joka koulutuksen aikana ja tukemana toteutetaan. Koulutus päättyy johtamisosaamisen todentamisen suorituksella PPG-Leader sertifiointiin ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkintoon.
Yksi yritysjohdon valmennukseen osallistuvista on Marjut Sammalvaara, Helsinkiläisen Air-Maal Oy:n toimitusjohtaja. Air-Maal Oy on jo 43 vuotta vanha yritys ja ”Maiju” kolmannen polven yrittäjä. Yritys työllistää Maijun lisäksi 5 henkilöä. Maiju antaa PPG Akatemian avausjaksolle täydet viisi tähteä! ”Mercurin kouluttaja Marko Majamäki on asiansa osaava ja osaa aktivoida valmennettavat hyvin mukaan. Vaikka kyseessä oli nyt lähinnä aiheeseen perehtyminen, niin jo tuli esille runsaasti hyödyllisiä asioita, joita ei välttämättä olisi tullut itse ajatelleeksi. Yritän selvitä runsaista kotitehtävistä ja odotan mielenkiinnolla seuraavaa jaksoa” toteaa Maiju, jolla on 13 vuoden kokemus alalta.
Yritysjohtajan erikoisammattitutkintoon valmentavaan koulutukseen osallistuvat: Keijo Kurvinen, Automaalaamo T.Kurvinen Oy, Järvenpää Valmentaja on asiakkuusjohtaja Marko Majamäki Mercuri International Oy:stä. KATSO LISÄÄ KUVIA HAHKIALASTA TÄSTÄ |
||||||||||
|
|||||||||||
Cora Väri Oy © 2006 Saku Allen - - ![]() coravari.fi / corarefinish.fi / suomenautomaalikeskus.fi / ppg.fi Tällä sivulla esitetty suomenkielinen aineisto on tekijänoikeudellisesti suojattua. Sen esittäminen muilla sivustoilla ja siihen linkittäminen ilman kirjallista lupaa on kielletty. |
|||||||||||